Iät: 26v mies ja 22 v nainen
Olemme opiskelijapariskunta Tampereen Kauksulta päin. Harrastamme makkarissa pupuilun lisäksi lenkkeilyä ja video- sekä lautapelejä.
Seksi on pop ja kaikkea pitää kokeilla ainakin kerran, paitsi omaa siskoa ja kansantansseja. Niinpä me päätettiin lähteä testaamaan tuotteita ja pitämään niiden kanssa hauskaa, sekä skriivaamaan tuotearvosteluja kokemusten perusteella.
---
"White Secret Värisevä penisrengas
Ensivaikutelma hyvä. Kuulostaa vähän pieneltä vihaiselta ampiaiselta. Tärinän voisi kuvailla sanoilla "pieni mutta pippurinen".
Kutittelee mukavasti. Materiaali on mukavan tuntuista ja rengas on kevyt.
Miinuksena ehkä takapuolen kohotetut turvallisuustekstit. Useampi eri värinä olisi ehkä voinut olla myös hyvä lisä. Käytössä koettu hieman liian pieneksi. Pitää pienempää ääntä käytettäessä. Liian pieni koko kuitenkin häiritsee sen verran, että en usko tällä olevan käyttöä tulevaisuudessa.
Billy Boy Endurance
Pakkaus itsessään antaa vaikutelman että Billy boy tarjoaa jotain muuta kuin markettikumit. Se että kestävyyttä lisätään muotoilulla eikä turruttavalla voiteella on uutta ja herättää mielenkiinnon. Kokeillessa kuitenkin tuotti pettymyksen. Tämä kumisukka on ehkä hitusen paksumpi ja tiukempi kuin normaalisti, mutta tuntuu aikalailla samalta kuin mikä tahansa kortonki. Hintaan nähden siis huti."
13. helmikuuta 2020
205 view(s)