Miten puhua kumppanille kondomeista?

Miten puhua kumppanille kondomeista?

Uuden kumppanin kanssa olisi tärkeä puhua ehkäisystä jo ennen seksin harrastamista, opettavat asiantuntijat. Helpommin sanottu kuin tehty. Seksi on ollut suomalaisessa kulttuurissa pitkään tabu. Siksi jo pelkkä ehkäisymuodosta keskusteleminen viehättävän ihmisen voi tuntua kiusalliselta, etenkin jos seksiä edeltävä tuttavuus ei ole kestänyt kovin kauaa.

Tosin vakiintuneessakin parisuhteessa voi esiintyä tilanteita, joissa täytyy puhua kumppanille kondomeista. Jos esimerkiksi parisuhteen osapuolet harrastavat seksiä myös muiden kanssa (luvan kanssa tai ilman) tai terveyteen liittyvät ongelmat estävät muiden ehkäisyvälineiden käytön, voi kondomien käyttö olla tarpeen. Jos sinusta tuntuu vaikealta puhua kumppanille kondomeista, lue eteenpäin. Ehkäisykeskustelun ei tarvitse olla tunnelman latistaja.

Lue myös: Millainen kondomi sopii minulle? »

Uusi suhde ja toimiva ehkäisy

Jos aikoo tuoreessa seksisuhteessa puhua kumppanille kondomeista, ei ole syytä tuntea häpeää. Avoimella keskustelulla varmistat oman ja kumppanisi hyvinvoinnin ja osoitat vastuuntuntoa. Voit sanoa vaikka: "Haluaisin puhua ehkäisystä jo ennen kuin alamme hommiin. Kesken seksin voi olla vaikea ajatella täysin järkevästi, ja meillä on kivempaa sängyssä kun tunnemme molemmat olomme turvalliseksi." Jos potentiaalinen kumppani tästä loukkaantuu tai suuttuu niin, ettei seksi enää kiinnostakaan, voit olla tyytyväinen. Hän ei olisi todennäköisesti ollutkaan paras mahdollinen seksikumppani sinulle.

Kondomien lisäksi on hyvä tarkistaa kumppanin tietämys muiden seksituotteiden turvallisesta käytöstä. Jos uusi kumppani tarjoutuu hankkimaan yhdyntää varten liukuvoidetta, sen tulee olla ehdottomasti vesi- tai silikoniliukoista! Rasvapohjainen liukuvoide voi haurastuttaa kondomia, jolloin sen ehkäisyteho kärsii. Ennen seksiä tapahtuneen ehkäisyvälinekeskustelun mahdollinen pieni nolous maksaa itsensä rutkasti takaisin. Ei-toivottuja raskauksia ja seksitauteja ei ole mukava kokea - kondomi suojaa molemmilta.

Ostovinkki: liukuvoideosastoon »

Kuinka puhua kumppanille kondomeista vakiintuneessa parisuhteessa

Vaikka monet mieltävät kondomit erityisesti sinkkujen suosimaksi ehkäisyvälineeksi, sopivat kumit erinomaisesti myös vakiintuneisiin parisuhteisiin. Sopivaa ehkäisymenetelmää valitessa kondomi erottuu muista monin tavoin. Se on ainoa keino, jolla voi ehkäistä samanaikaisesti sekä raskauden että sukupuolitaudit. Myös monenlaiset terveystekijät ovat perusteltuja syitä jatkaa kondomien käyttöä, vaikka oma vakikumppani olisikin löytynyt ja suhteen molemmat osapuolet olisivat saaneet puhtaat paperit suupuolitautitesteissä.

Esimerkiksi jotkin veren hyytymiseen vaikuttavat lääkkeet ja geenivirheet tekevät hormonaalisesta ehkäisystä riskialtista joillekin ihmisille. Lisäksi ennenaikaiset siemensyöksyt voivat heikentää seksuaalista nautintoa, jolloin yhdyntöjä voi usein pidentää kondomeilla. Erikoiskondomit, joita ovat esimerkiksi maku- ja nystyräkondomit, ovat hyviä apuvälineitä piristämään seksielämää.

Seksistä pysyvässä parisuhteessa keskusteltaessa suora puhe ja rehellisyys ovat jopa tärkeämpää kuin yhden yön suhteissa. Avoimuuden ilmapiiri tekee yhteisestä elämästä helpompaa.

10. helmikuuta 2020
58 view(s)